sunnuntai, 24. toukokuu 2009

Relax, take it easy

Eilen illalla kuuntelin radiota ja yhtäkkiä sieltä tuli Mikan kappale Relax, take it easy. Heti tuli mieleen kuudes luokka, jolla olin kappaleen ilmestyessä. Tuntuu että silloin kaikki oli helpompaa, mutta että siitä olisi vain vähän aikaa, niin kuin siitä oikeastaan onkin, vain kaksi vuotta. Mutta toisaalta tuntuu, että siitä olisi pieni ikuisuus. En osaa enää kuvitella millaista olisi olla ala-asteella ilman valtavia stressejä kokeista ja projekteista ja muista, vaikka silloin samoista asioista stressasikin, ei se tuntunut miltään verrattuna myöhempään elämään. Toisaalta en osaa kuvitella minkälaista elämäni tulee olemaan kahden vuoden päästä; ensimmäinen vuosi lukiota on silloin jo käytynä. Tai ainakin toivon pääseväni lukioon.

Tänään oli kuitenkin se kauan odotettu tanssiesitys. Paikan päällä oli aivan uskomattoman hyvä tunnelma ja kaikki kannustivat toisiaan "taiteilijoiden" tilassa ja kaikilla oli tosi hauskaa ja muuta. Ja itse esityksetkin menivät hyvin, vaikka omaa vuoroa odotellessa jännitti todella paljon. Lavalle mennessä jännitys kuitenkin katosi ja koko esitys oli ohi silmänräpäyksessä. Hyvä että edes tajusi lavalla käyneensä. Nyt kuitenkin vain odotan innolla ensi vuoden esitystä, mutta sitä ennen pitää kuitenkin jaksaa käydä harjoituksissa ja venytellä ja kuntoilla ja muuta sellaista.

lauantai, 23. toukokuu 2009

Stressi

Juuri nyt minulla on kamala stressi päällä ja olen tiuskinut kaikille koko päivän. Pitäisi saada viikonlopun aikana maantiedon Venäjä-projekti valmiiksi ja samalla valmistautua tanssiesitykseen. Varsinkin kun huomenna koko päivä menee esitykseen ja kenraaliharjoituksiin, ei projektia ehdi tekemään yhtään. Onneksi vielä ei ole alkanut jännittää, mutta katsoo nyt sitten miten reagoin paikan päällä.

Totta kai tässä on vielä stressiä siitä miten viimeiset kokeet menivät ja mitä numeroita tulee todistukseen, tippuuko numerot ja varsinkin jännittää historia, terveystiedon ja käsitöiden numerot. Ne kun siirtyvät suoraan ysiluokan päättötodistukseen. Ja nyt tuli mieleen, että minun pitäisi saada maanantaiksi vielä neulottua villasukat valmiiksi. Miksi, oi miksi, viimeisistä viikoista tehdään näin painajaismaisia? Tälläkin hetkellä pitäisi etsiä tietoa Venäjän ilmastovyöhykkeistä, muttei jotenkin jaksaisi innostaa, vaikka pitäisikin.

Vielä harmittaa sekin, että kaverin kanssa suunniteltu leffailta jää tältä päivältä toteutumatta, koska emme saakkaan taloa vapaaksi. Se olisikin ollut pitkään aikaan kunnolla vietetty ilta aivan kahdestaan, mutta minkäs teet. Ensi viikonloppunakaan ei ehdi, on koulun kevätjuhla, riparijuttuja ym. Yllättäen kesäloman ensimmäinen viikkokin on niin täynnä, että hyvä jos ehdimme moikkaamaan, minulla on kesätyöt ja kyseinen kaverini lähtee melko heti loman alettua Helsinkiin tuttujensa luokse.

Mutta nyt pitää tästä lähteä syömään meksikolaista ruokaa, josta olen alkanut tykkäämään vasta tänä vuonna.

perjantai, 22. toukokuu 2009

Here I go again

Taisin taas aloittaa uuden blogin, vaikka onhan tuosta viime blogista jo kulunut melkein vuosi. Kylläpäs aika tuntuu menevän nopeasti. Jos nyt kuitenkin yrittäisin olla hivenen aktiivisempi tämän blogin kanssa. Kaikki aikaisemmat blogit ovat tainneet lopahtaa siihen, että yksinkertaisesti unohdin niiden olemassaolon. Niin minun tapaistani. Ennen kuin alan vuodatella omaa elämääni, listaan joitakin turhia faktoja itsestäni.

1. Minulla on välillä valtava tarve päteä ja toimia pilkunviilaajana. Jos kuulen jonkun kertovan kaverilleen vaikkapa merileijonista, jotakin väärää tietoa, minun tekisi valtavasti mieli oikaista kyseinen virhe. Ja omille kavereillenihan minä aina korjaan kaikki vastaavat virheet, mistä ei aina olla kovinkaan mielissään. Ehkä minusta tuleekin isona oikolukija, ei järin houkutteleva ammatti.

2. Olen aivan tyypillisen suomalaisen näköinen, mutta siitä huolimatta viime syksynä Espanjassa ollessani kaksi suomalaista tuli kysymään minulta englanniksi jonkin paikan sijaintia, olettaen minun olevan paikallinen. Oli kyllä melko mieleenpainuva tapahtuma, ei voi muuta sanoa :)

3. Olen aivan fanaattinen Houkutus-fani. En ehkä aivan pahimmasta päästä, tiedän pahempiakin faneja olevan, mutta kyllä samanhenkisten ihmisten kanssa aiheesta juttua riittää.

4. Olen syntynyt lokakuussa ja olen horoskooppimerkiltäni skorpiooni, mistä saattaa osittain johtua luonteenomainen piikikkyyteni ja se, etten ole mikään herttaisin tyttölapsonen jota maa päällään kantaa.

5. Haaveilen meneväni vuoden 2010 kesänä kielikurssille Englantiin, jolloin peruskoulu olisi takana ja lukio edessä (minähän aion päästä lukioon). Tästä voidaan siis päätellä, että olen tällä hetkellä 8. luokalla, enää tosin viikko jäljellä.

6. Vaihdan mieltäni jopa puolen minuutin välein ja olen melkoinen vastarannan kiiski. Olen monta kertaa aiheuttanut itselleni (ja muillekin) hermoromahduksen tämän takia.

7. Mielestäni telkkarista ei tule tarpeeksi amerikkalaistahömppää. Tuntuu mukavalta katsoa illalla ennen nukkumaanmenoa jotain mukavan aivojatyhjentävää ja kyllähän minä muutenkin niistä pidän. Tämän hetken suosikkejani ovat 90210 ja Gossip Girl, vaikka OC:n voittanutta ei olekaan. Ihan näin sivuhuomautuksena, omistan ensimmäisen ja toisen kauden ja haaveilen kolmannesta kaudesta.

8. En meikkaa, mitä nyt satunnaisesti saatan laittaa huulikiiltoa. Olen vain niin aamu-uninen ettei aikaa jää mihinkään ylimääräiseen syömisen ja pukemisen lisäksi. Ei sillä, että muutenkaan viitsisin välttämättä nähdä niin suurta vaivaa.

9. Harrastan nyky- ja showtanssia. Pidän todella paljon molemmista tansseista ja haluaisin aloittaa ehkä vielä yhden tanssin ensi syksynä. Nyt ei ole kuitenkaa aika ajatella ensi syksyn tansseja, koska sunnuntaina uhkaavasti lähestyy kevätnäytös, joka on samalla ensimmäinen kunnon esitykseni. Viime vuonna jätin suosiolla väliin, koska en tuntenut olevani tarpeeksi hyvä koreografiaan enkä halunnut pilata muiden esitystä.

10. Olen tainnut nähdä elämäni aikana jopa kolme julkkista, Avril Lavignen (oli muuten aivan mahtava keikka viime kesänä) sekä viime vuoden Summeri-juontajat Kallen ja Mirellan. Taitaapa meiltä löytyä pikkusiskon pyytämä Kallen nimmarikin. Ja meinasin aivan unohtaa, olenhan minä pienenä käynyt Huvitutti-konsertissa, jopa kaksi kertaa. Muistaakseni en kuitenkaan ollut kovinkaan innoissani kummastakaan konsertista.

11. Kuuntelen tällä hetkellä varmaankin viidettä kertaa peräkkäin Sum 41:n Pieces kappaletta. Aivan ihana minun mielestäni. Muutenkin tykkään melko paljon Sum 41:n tuotannosta.

12. Minulla on tapana jättää kaikki asiat aivan viime tippaan. Projektien teko, kokeisiin lukeminen, läksyjen tekeminen, kaikki. Mitenköhän meinasin pärjätä elämässäni?

13. Omistan harvinaisen alhaisen tylsyyskynnyksen. Minulla pitää olla koko ajan jotain (mieluiten kivaa) tekemistä tai tylsistyn ja tylsistyneenä saatan olla melko rasittavaa seuraa, näin minulle on ainakin kerrottu.

14. Haluaisin olla aamuvirkku ja käydä auringonnousun aikaan lenkillä koiran kanssa ja vaikka mitä. Valitettavasti minua ei aamuisin saa sängystä pomminkaan avulla eikä meiltä kyllä koiraakaan löydy. Onpa elämä masentavaa.

15. Olen aina pitänyt itseäni todella huonona englannissa, mutta tällä hetkellä se tuntuu helpoimmalta aineelta koulussa.

16. Sain juuri tänään tietää, että pääsen alkukesällä pariksi päiväksi töihin. Olen siitä aivan innoissani, koska rahatilanteeni on mitä on ja olen parin viikon päästä lähdössä Lontoosen. Olisi vain kiva jos palkka ehtisi tulla ennen matkaa.

17. Inhoan minttujäätelöä ja kaikkea mikä sisältää minttua. Traumatisoiduin pahasti kun pari vuotta sitten lääkäri määräsi minulle "mintun" makuista yskänlääkettä. Lääke ei meinannut millään mennä kurkusta alas ja sen lääkekuurin jälkeen ei ole kyllä mennyt mikään muukaan minttua sisältävä asia.

18. En ole juonut Cola-juomia ainakaan neljään vuoteen.

19. Minulla on aivan valtava ampiaiskammo. Jos näen ulkona ampiaisen olen melko varmasti viidessä sekunnissa turvallisesti sisällä. Ainakin minulla on nopeat refleksit, jos ei muuta... Ampiaisten lisäksi minulla on myös valtava piikityskammo. Kaikki rokotukset ja verikokeet... Ne ovat painajaismaisia minulle.

20. Valehtelen todella helposti aivan mitättömän pienistä asioista. Todella huono tapa, josta yritän kovasti päästä eroon.

Ja vielä fakta numero 21. Lähden tästä syömään jotakin hyvää ja sen jälkeen voisin lukea pitkästä aikaa Marianne Curleyn Avain-kirjan, joka on yksi suosikkikirjoistani.